Siirry Ohjepankkiin

Länsiterminaali 2

Länsiterminaali 2 sijaitsee Helsingin Jätkäsaaressa osoitteessa Tyynenmerenkatu 14. Terminaaliin liikennöivät raitiovaunut 9 ja 7.
Rakennuksessa on kolme kerrosta. Ensimmäisessä kerroksessa on lähtevän liikenteen ala-aula. Laivaan mentäessä lähtöaula on kolmannessa kerroksessa.
Ensimmäisessä kerroksessa on myös laivalta poistumisen ala-aula, jossa sijaitsevat myös tullin tilat. Ensimmäisen kerroksen lähtö- ja tuloaulojen välillä ei ole kulkuyhteyttä.
Sisääntulo
Terminaaliin tultaessa ulko-ovet ovat ulkoa päin katsottaessa rakennuksen oikeassa reunassa ja laivalta ulos tulevan liikenteen ovet rakennuksen vasemmassa reunassa.
Ulko-ovet ovat katoksen alla. Oikeanpuoleiselle terminaalin ovelle johtaa ulkona noppakiviraita. Ennen ovia odottelualueen oikeassa reunassa on toinen katos. Sen takana on Saattokatu, jonka terminaalin puoleisessa päässä on kolme pysäköintiruutua liikkumisesteisten henkilöiden käyttöön. Siinä on myös saattoliikenteen jättöpaikka ja se sijaitsee lähellä ulko-ovia.
Ala-aula
Kahdet sivulle liukuvat lasiovet johtavat ensin tuulikaappiin ja toisten liukuovien jälkeen tullaan ala-aulaan. Ennen ulko-ovia on metalliritilä.
Terminaalin ensimmäisen kerroksen sisääntuloaula on pitkittäisesti suorakaiteen muotoinen. Suorakaiteen pitkät sivut ovat noin 60 metriä ja lyhyet sivut noin 20 metriä pitkät.
Tallinksiljan toimipisteet sijaitsevat ala-aulan vasemmalla ja Eckerö Linen toimipisteet aulan oikealla seinustalla.
Tultaessa sisään oikeanpuoleisesta ovesta noin 5 metrin päässä poikittain edessä sijaitsee terminaalin Kutsu- ja Infopiste. Se on kohtaamispaikka, jos matkustaja on tilannut matkalle lähtiessään avustajan saattamaan laivalle. Jos avustaja ei ole paikalla, yhteyden henkilökuntaan saa tiskin vasemmassa reunassa seinällä sijaitsevalla kutsupuhelimella painamalla numeron yksi.
Infopisteen palvelutiskin oikealla puolella ikkunaseinän edessä on penkkejä, pisteessä on induktiosilmukka.
Infopisteen jälkeen on pieni kahvikioski ja sen jälkeen Eckerö Linen palvelutiski lähtöselvityksineen. Niiden jälkeen on kolme Eckerö Linen omatoimista Check-In lähtöselvitysautomaattia ja pankkiautomaatti.
Niiden jälkeen on poikittain kuusi penkkiriviä aulan oikealla seinustalla lasiseinän edessä. Penkkien selkänojien päädyissä on pistorasioita, joissa voi ladata elektronisia laitteita. Penkkien jälkeen noin 20 metrin päässä on matkatavaroiden säilytyslokeroita.
Vasemman puoleisella seinustalla vastapäätä Kioskia ja Eckerö Linen palvelupistettä sijaitsee Tallinksiljan palvelu- ja lähtöselvitystiski. Tiskin ääreen pääsee, kun kääntyy heti tuulikaapin ovien jälkeen vasemmalle.
Lähtöselvitystiskin jälkeen on yhdeksän Tallinkin Check-In lähtöselvitysautomaattia omatoimisen lähtöselvityksen tekemistä varten. Seinällä niiden yläpuolella on kirkkaasti valaistu infotaulu.
Lähtöselvitysautomaattien jälkeen vasemmalle avautuu lyhyt käytävä, jonka perällä sijaitsee esteetön WC. Käytävän oikealla seinustalla on oviaukko WC-tilaan, missä naisten puolelle kuljetaan oikealta ja miesten puolelle vasemmalta puolelta. WC-käytävän jälkeen aulan vasemmalla seinustalla on pitkittäin metallipenkkejä.
Pääsy laivaan
Laivalle päästään ainoastaan lähtöselvitysporttien kautta. Portteja on kuusi ja ne sijaitsevat ala-aulan keskivaiheilla noin 35 metrin päässä ulko-ovilta. Ne ovat poikittain kulkusuuntaan nähden, kun kävellään ovilta suoraan eteenpäin.
Lähtöselvitysporteissa on maihinnousukortin lukulaite oikealla puolella sijaitsevan tolpan päässä. Kortti asetetaan lukulaitteeseen siten, että magneettiraita/QR koodi on ylöspäin ja tekstipuoli alaspäin tai lukulaitteelle voi näyttää puhelimen näytössä olevaa koodia. Portti avautuu automaattisesti. Porteilla on yleensä avustava henkilö siltä varalta, että lukulaite ei toimi tai portti ei avaudu. Porteilta pääsee eteenpäin vain käyttäen maihinnousukorttia.
Lähtöselvitysporteista noin 10 metrin päässä aulan keskivaiheilla ovat rinnakkain kahdet, ainoastaan ylös päin kulkevat liukuportaat kolmannen kerroksen lähtöaulaan. Liukuportaiden ala- ja yläpäässä koholla olevat huomionastat ilmaisevat portaiden sijainnin.
Heti lähtöselvitysporttien jälkeen on vasemmalla seinustalla turvatarkastuspiste, jossa voidaan tehdä satunnaisia tarkastuksia. Sen jälkeen päästään takaseinällä, noin viidentoista metrin päässä sijaitseville kahdelle hissille. Ne kulkevat kolmannen kerroksen lähtöaulaan. Hissit puhuvat, ovien edessä on huomionastat.
Kolmannen kerroksen lähtöaula
Lähtöaula sijaitsee rakennuksen kolmannessa kerroksessa. Sinne on kulku vain joko hissiä tai liukuportaita käyttäen, kerrosten välillä ei ole tavallisia portaita.
Tultaessa liukuportaista ylös lähtöaulaan hissit ovat niiden vasemmalla puolella. Liukuportaat ja hissi sijaitsevat lähtöaulan pitkän sivun keskivaiheilla. Huomionastat niiden edessä ilmaisevat niiden sijainnin.
Liukuportaiden yläpäästä ja hisseistä katsottuna lähtöaula avautuu matkustajan eteen poikittain olevan suorakaiteen muotoisesti. Hissin edessä noin kymmenen metrin päässä olevassa pylväässä on induktiosilmukka samoin kuin lähtöporteilla.
Avarassa lähtöaulassa on useita pyöreitä pylväitä eri kohdissa. Keskellä aulaa on kolme erillistä, pyöreää istuinryhmää, jotka ovat halkaisijaltaan noin viisi metriä. Niissä penkit ovat pyöreän kiekon muotoisia ja ne nousevat epäsymmetrisesti kerroksittain ylös päin.
Hissiä ja liukuportaita vastapäätä, noin 20 metrin päässä on eteläinen ikkunaseinä, josta avautuu näkymä merelle. Ikkunaseinän edessä on seinän suuntainen nojailutiski ja seinän suuntaisesti useita penkkejä. Ikkunaseinän ulkopuolella on terassi, jonne on pääsy säätilasta riippuen.
Lähtöaulan palvelupisteet
Liukuportaista ja hisseistä oikealle on aluksi harmaata kiviseinää. Kun se loppuu, oikealle avautuu lyhyt WC- käytävä, jonka vasemmalla seinällä sijaitsevat WC-tilat. Naisten puolelle kierretään oikealta, miesten puolelle vasemmalta. Esteetön WC sijaitsee WC-tilaa vastapäätä.
Kun WC-käytävä ohitetaan ja seurataan oikeanpuoleista puista seinää, eteen tulee pieniä pöytäryhmiä ennen kahvila-ravintolan myyntitiskiä ja kassaa, jotka ovat oikealla. Kassan jälkeen päädyssä avautuu tila, jossa on lisää pieniä pöytäryhmiä ja niiden vasemmalla puolella myös korkeita tiskejä ja baarijakkaroita.
Kahvila-ravintolan jälkeen lähtöaulan läntisessä päädyssä on metallisia penkkejä ja niiden jälkeen pääsy Eckerö Linen laivoihin johtavan matkustajakäytävän ovelle. Oviaukolta laivalle on noin 30 metrin käytävä vasemmalle.
Liukuportaista ja hissistä vasemmalle aulan itäpuoli ja reitti kohti Tallinkin laivoja on lähes peilikuva länsipuolen Eckerö linjan laivan reitistä. Harmaan kiviseinän jälkeen avautuu WC-tiloihin lyhyt käytävä, jonka vasemmalla seinällä sijaitsevat WC-tilat. Naisten puolelle kierretään vasemmalta, miesten puolelle oikealta. Esteetön WC sijaitsee vastapäisellä seinällä.
Kun ohittaa WC-käytävän ja seuraa vasemmanpuoleista puista seinää tulee vastaan baariravintolan tiski. Sen jälkeen avautuu ravintolatila, jossa on pöytäryhmiä sekä niiden oikealla puolella kaksi korkeaa tiskiä ja baarijakkaroita. Pöytäryhmien jälkeen on useita rivejä metallipenkkejä.
Lähtöaulan vasemmasta päädystä on käynti Tallinkin laivojen matkustajakäytävälle. Ennen laivaan pääsyä on samanlaiset neljä lähtöselvitysporttia kuin ala-aulassa ja niissä on näytettävä maihinnousukortti kuten sisääntuloaulassakin.
Porttien jälkeen kuljetaan lasiovista laivaan johtavalle matkustajakäytävälle. Ovelta on noin 30 metriä laivan oville. Käytävässä kuljetaan joko oikealle tai vasemmalle riippuen laivasta. Matkustajakäytävän portilla on henkilökuntaa neuvomassa reittejä matkustajille.
Poistumisreitit laivoista
Tallinksiljan ja Eckerö Linen alukset kiinnittyvät terminaalirakennuksesta katsottuna sen vastakkaisille sivuille. Poistumisreitit laivoilta muodostavat näkevien ison Y-kirjaimen muotoisen kuvion.
Terminaalista päin katsottaessa Eckerö Linen alus on näkevien Y:n yläosan oikeanpuoleisessa haarassa ja Tallinksiljan alus on vasemman puoleisessa haarassa. Aluksista poistutaan Y:n yläosan haaroista.
Eckerö Linen alukselta tultaessa liukuovista käännytään käytävällä vasemmalle ja Tallinksiljan alukselta oikealle. Lyhyen matkan päässä kulkureitit yhtyvät Y-kirjaimen rungoksi. Matkustajakäytävien sivuseinät ovat lasia ja niiden läpi on näkymät joko lähtöaulaan tai ulos satama-alueelle.
Kun Y-kirjaimen runkoa kuljetaan eteen päin noin 20 metriä, vasemmalta kuuluu alas päin kulkevan liukuhihnan ääni. Tässä käännytään vasempaan180 astetta hihnalle. Hihnan alapäässä kuljetaan muutama metri vasempaan, käännytään uudestaan 180 astetta vasempaan liukuhihnalle joka päättyy alas ensimmäiseen kerrokseen. Alhaalla on tulli vasemmalla seinustalla ja ulko-ovet suoraan edessä.
Jos haluaa käyttää hissiä, kolmannessa kerroksessa ohitetaan liukuhihna ja kuljetaan noin 10 metriä eteenpäin. Vasemmalla ovat hissit, jotka kulkevat ensimmäisen ja kolmannen kerroksen välillä. Ensimmäisessä kerroksessa käännytään vasempaan kohti ulko-ovia ja ohitetaan tullin tilat.
Kun liukuovista tullaan ulos rakennuksen edustalle, edessä noin 100 metrin päässä sijaitsevat raitiovaunupysäkit. Ulko-ovilta oikealle on taksiasema, johon johtaa oikealla sijaitseva metallikaide.